Bottaksen Mietteitä Hänen Vaikeimmasta Kilpailustansa

Jos voidaan sanoa, että Lewis Hamilton voitti vuoden 2020 tittelin tyylillä, niin on myös paikallaan mainita, että hänen tallikaverinsa Valtteri Bottas hävisi sen pahimmalla mahdollisella tavalla.

Pyörähdys heti ensimmäisessä kaarteessa oli vain esimakua tulevasta, kun Bottaksen aamupäivälle sattui vielä viisi lisää. Vaikka suomalaiskuskin mahdollisuudet titteliin olivat vähäiset, ei kukaan kuitenkaan aavistanut hänen päättävän kilpailua kierrosta tallikaveriaan jäljessä.

Kaiken kukkuraksi hänelle heilutettuun vielä kierroksella nopeampia ohi päästämistä tarkoittavaa sinistä lippua useampaan otteeseen kilpailun aikana.

Bottas kertoi toimittajille, että juuri ennen omaa pyörähdystään hän yritti väistää Renaultin Esteban Oconia, Renaultin auton pyörähtäessä. Jouduttuaan ongelmiin, Bottaskin pyörähti heti ensimmäisessä mutkassa.

Myöhemmin samalla kierroksella kahdeksannen käännöksen jälkeen hän näki mahdollisuuden päästä edellä olevien ohi, jolloin yhdeksännen käännöksen huono näkyvyys ja liukkaat olosuhteet saivat aikaan osuman saman Renaultin kuljettajan kanssa. Tästä syntyi Bottaksen Mercedekseen vaurioita, jotka vesittivät loputkin mahdollisuudet pärjätä kilpailussa, sillä auton ohjauspyörän tasaukseen oli tullut häiriö.

”Autossa ei ollut kaikki kohdillaan”,

Bottas kommentoi. ”Tunsin ratin viistävän vasempaan suoralla, ja käännöksissä auto käyttäytyi erilaisesti, liirtäen”, hän jatkoi. Bottaksella oli kilpailussa monia tilaisuuksia, mutta mikään ei mennyt halutulla tavalla.

”Tietenkin aloin yrittää puskea niin kovaa, kuin vain voin, sillä sinä päivänä minulla ei ollut enää mitään hävittävää.” Tämä viittaa hieman siihen, että myöhemmät pyörähdykset johtuivat siitä, ettei hänestä tuntunut, että hänellä olisi enää mitään hävittävää. ”Kun pääsin takaisin radalle, puskin niin lujaa kuin vain pystyin, jolloin virheitä tuli tehtyä, ja vaurioiden kanssa yhdistettynä ajamisesta tuli hyvin hankalaa.”

Suomalaiskuljettaja kuvailikin kisaa hänen tämänhetkisen uransa vaikeimmaksi, ei pelkästään olosuhteiden, vaan myös lopputuloksen takia.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *