Golfin Perusteet Sekä Lyöntitekniikat

Golf-harrastus on Skotlannista lähtöisin oleva mailapeli, jota pelataan eri tyyppisestä nurmesta koostuvalla kentällä, jossa on erilaisia hiekka- ja vesiesteitä. Sitä ollaan pidetty aikoinaan pelkästään eliittien lajina, joka on lisäksi vaikeaa sekä aikaa vievää.

Ehkä se on joskus niin ollutkin, mutta nykyään 2000-luvun tällä puolen voit löytää svingaamasta yhä useammin, juurikin tavallisia tallaajia. Golfia pidetään erinomaisena urheilumuotona, vaikka toki lajiin kuuluu suhteellisen hintavia investointeja, lisäksi sen opetteluun voi mennä hetki jos toinenkin. Periaatteessa kuitenkin kuka vain pystyy aloittamaan tämän lajin parissa, mukana on kuitenkin hyvä on paljon kärsivällisyyttä sekä halua oppia pikkutarkkoja asioita, kuten ranteen sekä sormien oikeaa asentoa. Golf on myös harrastuksena kurinalaista sekä pelaajien turvallisuuden että pelin sujumisen vuoksi. Pelaamisessa käytettävä pallo on kova, joten sääntöjen noudattaminen on tärkeää sekä lyöjälle että muille kentällä liikkujille.

Golf pitää sisällään hyvin tietynlaiset aspektit, joten ennen aloittamista on hyvä käydä läpi hieman golfin perusteita, termejä ja vaatimuksia.

Golffauksen päätteeksi, pelaajat voivat käydä testailemassa pelitaitoja myös nettikasinoilla. Tähän voidaan ottaa kohteeksi kaikki tämän vuoden paras pikakasino suomalaisille.

Golfissa on useita eri muuttuviä tekijöitä

Tämän lajin perusidea perustuu erilaisilla kentillä pelaamiseen. Pelattavien kenttien lisäksi, jokaiselta golf_alueelta löytyy range, eli lyöntiharjoittelualue. Jokainen peli käynnistyy avauslyöntipaikalta, tiiltä. Seuraavilla lyönneillä palloa pelataan väylältä tai karheikosta viheriölle, jossa on reikä.

Matkan varrella on erilaisia esteistä, joista esimerkiksi hiekkaesteitä kutsutaan bunkkereiksi. Yksinkertaisena tavoitteena on saada pallo erilaisia lyöntejä sekä mailatyyppejä käyttäen, aloituspaikasta jokaiseen tarvittavaan reikään mahdollisimman vähällä lyöntimäärällä. Kentät koostuvat yleensä joko 18-reiän tai 9-reiän radasta, jolloin esimerkiksi kokonaisen 18-reikäisen kentän pelaamiseen menee aikaa noin 4 tuntia ja käveltäväksi matkaksi kertyy noin 6 kilometriä.

Edellä mainitut kentät pitävät sisällään myös kaksi toisistaan poikkeavaa pelimuotoa. Reikäpelissä pelataan reiän voitosta. Lyöntipelissä voittaja on se, joka pelaa pelikierroksen vähimmillä lyönneillä. Muita golfin pelimuotoja ovat esimerkiksi henkilökohtainen, foursome, tai four ball.

Vaikka golfia voidaan ehdottomasti pelata pelkästään yksin tai ystävien kesken, se on myös hyvin voimakas kilpailulaji, joka tarjoaa kilpailuviettiä kokevalle tyydyttävä momentti. Golf on myös ehdottomasti sosiaalinen laji, jonka parissa tykätään viettää runsaasti aikaa, keskustellen sekä tavaten uusia ihmisiä. Koska golffia pelataan aina ulkona, se on parhaimmillaan lisäksi erinomainen luontokokemus. Golf lisää harrastuksena parhaimmillaan niin henkistä kuin fyysistäkin hyvinvointia.

Golfissa eritasoiset pelaajat voivat kilpailla toisiaan vastaan. Tämän tekee mahdolliseksi lajin parissa käytettävä tasoitusjärjestelmä.

Ennen varsinaisen pelaamisen aloittamista, jokaisen golffarin on tunnettava sekä tiedettävä pelin säännöt. Ilman niiden tuntemista, pelaaminen on lähestulkoon mahdotonta. Lisäksi tämä harrastus pitää sisällään erilaisia määriteltyjä termejä, joita on yli 70 kappaletta. Näitä voivat ovat esimerkiksi epänormaali kenttäolosuhde tai yleinen pelialue. Näiden erilaisten määritelmien hyvä hallinta on olennaista, jotta sääntöjä voidaan soveltaa oikein pelattaessa.

Kentän määritellyt alueet

Jokainen pelattava kenttä on lajiteltu viiteen eri osa-alueeseen. Lisäksi ne pitävät sisällään erilaisia rakennelmia, jotka voivat vaikuttaa olennaisesti pelin kulkuun. Pelikenttä jaetaan yleiseen alueeseen, tiiausalueeseen, bunkkereihin, estealueisiin sekä pelattavan reiän viheriöön.

Jokaisen pelaajan on tärkeää tietää, millä kentän alueella oma pallo on, koska tämä vaikuttaa sääntöihin, jotka koskevat pallon pelaamista tai sen vapautumista.

Vaikka jokaisella golf kentällä tehdään samoja asioita, voi niiden joukosta löytyä pelattavuuden kannalta suuriakin eroja.

Joukosta löytyy pelillisesti upeita kenttiä, lisäksi on kenttiä joissa pelaajat viihtyvät ja sitten on kenttiä, joiden arvostamiseen tarvitaan pelaajan näkemystä sekä kokemusta. Jos toinen on harrastanut pelaamista vuoden, hän todennäköisesti etsii kentästä eri asioita, kuin parikymmentä vuotta lajin parissa viettänyt pelaaja. Pidemmän pelihistorian omaavat todennäköisesti arvostavat enemmän kenttiä, jotka haastavat pelaajaa monipuolisesti ja ennenkaikkea taktisesti. Toki visuaalinenkin kokemus voi olla tärkeä kriteeri.

Menestyksellinen golffin pelaaminen ei välttämättä onnistu samalla tavalla ihan jokaisella eri kentällä. Tästä syystä onkin aiheellista kokeilla eri maastoja sekä kokonaisuuksia, jotta voi löytää itselleen sopivammalta tuntuvan kentä.

Golf-alueet pitävät kenttien sekä pelaamisen lisäksi sisällään ravintoloita sekä muita asiakaspalveluun liittyviä kokonaisuuksia. Tätä lajia pidetäänkin kokonaisvaltaisena kokemuksena, johon liittyy pelaamisen lisäksi laaja ihmisten kanssa vietettävä aika sekä toisiin pelaajiin tutustuminen.

Read More

Posts not found

Sorry, no other posts related this article.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *